Työ 0013 (Syvähefti säilytysrahi)

Siitä se idea sitten lähti..
Puutöitä, pintakäsittelyä ja hiukan verhoilua - sivuhuomautuksella, että kuka piru näitä jaksoja suunnittelee? Pitääkö kaikki tunkea sinne viimeiseen jaksoon jotta varmasti tulee kiire. Unohtamatta sitä, että puupuolen laitteita _EI_ saa käyttää ennen kuin niihin on perehdytetty. Ja perehdyttäminen sijoittuu  vasta kolmanteen jaksoon, tammikuulle... No enihuu takaisin aiheeseen.


Tämä oli tavoite (kuva yllä ^), eli luoda runko syväheftausharjoitusta varten (viimeiseen jaksoon). Kriteereinä oppia käyttämään puupuolen sormentappajia turvallisesti ja saada aikaiseksi jonkin sortin säilytysratkaisu jossa kannen tuli olla syväheftattu (upotetut napit).


Kuten introkuvistakin kävi varmaan ilmi, niin lähdin ihan huolella sooloilemaan tämän kanssa. Suunnitelmien pohjana oli, että puolet olisi säilytystilaa ja toinen puolisko toimisi eteistilassa istuimena kenkien laittoa varten. Ja muistiinpanolippulappuseni olivat kyllä kanssa eräänlainen kaaos. Mutta kunhan niistä itse ottaa selvää, niin eikös se riitä?

---------------------------------------------------------------------------

Puutöitä

Ensimmäisistä vaiheista ei kuvia tullut otettua, mutta kaikki puumateriaali harjoitukseen tuli työstää isommista pölleistä ihan omatoimisesti. Leveys oli 300-400mm ja paksuus taisi olla 50mm. Ensin sirkkelöintiä 50x50 mittoihin ja siitä sitten pinnat tasaisiksi kahdella eri höylällä.

Koska suunnitelmani oli astetta erilaisempi, halusin myös jotain näyttävää siihen ja tämän tuloksena pääsinkin opettelemaan sormiliitoksen tekoa. Kovaääninen ja paljon sotkua aiheuttava kone, mutta kyllähän siitä jotain tuli :D


Vannesahalla ulkosyrjät kaarelle ja kulmien pyöristelyä. Ja sitten poratappireikien tekoa ja mallailua, että kaikki palat istuvat oikeille paikoille. 


 Ja blogini perinteitä kunnioittaen - Jani ja Janin peukku. Ihme ja kumma, sehän pysyy pystyssä (tarkkasilmäiset huomaa, että pari poratappireikää tuli tehtyä liikaa tuohon yläkevään ;) ).


Vanerit leikelty ja hefti-projektin kehä valmistettu. Siinä oli sitten puutyöt tältä osalta tehty..


---------------------------------------------------------------------------

Pintakäsittely

Tämä opetusvaihe oli jossain määrin vähän sekavahko ainakin omasta mielestäni. Maalihuone oli pönikkää pönikän vieressä ja sieltä sitten piti löytää joku fiksu. Helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi pienellä avustuksella löytyi silmää miellyttävä läpikuultavahko punaruskea aine (älä kysy, en tiedä). Mutta pääsin ruiskulla tekemään hommia - eli opin jotain uutta :)

Kahdesti lyötiin pintaan väriä ja kahdesti vielä lakkaa päälle. Jokaisen kerroksen välissä käytin palat uunissa alhaisilla lämmöillä nopeuttaakseni kuivamisprosessia. Ja tottakai ennen seuraavaa kerrosta hion/työstin pintaa hiukan auki lopputuloksen parantamiseksi.


---------------------------------------------------------------------------

Syvähefti


Tätä viimeistä vaihetta odoteltiinkin pitkään. Syväheftille oli varattu viimeiset kaksi viikkoa kouluvuodesta. Pikainen teorirykäisy jossa käytiin läpi perusteet kaavojen piirtoa varten (tämänkin olisi voinut ehkä pitää hiukan etukäteen, jotta opiskelijat olisivat saaneet aikaisemmin haettua kankaansa).

Kun nappien kohdat saatiin vaahtomuoviin merkattua, niin sitten vain reikiä tekemään.

Taulukoita taulukoita.. Tämä lista vaikuttaa myös ainakin jossain määrin siihen, että minkä kokoisia salmiakkikuvioita kansi sisältää. Eli alkuperäinen suunnitelma pitää suurentaa suhdelukujen avulla jotta materiaalia on riittävästi päällystykseen.

Jotta kannessa olisi joustoa ja napitkin saisi johonkin kiinni, niin vähän vyötä kehiin. Vöiden laitto/käyttö on ehkä yksi mieluisimpia verhoiluvaiheita omaan makuun.

Ja tässä sitten kankaan kokonaistarve tuohon pieneen 400x500mm kanteen. Melkolailla meni kokonainen arkki (mitat kunhan muistaisin lisätä vielä).

Rungon sisäpuolelle tummempaa kangasta..

..ja ulkopuolelle rullavaahtomuovia (E-25/5).

Jotta nahkapäällysteisen penkin toinen sivutuki saataisiin paikoilleen piti jättää tuota pehmikettä hiukan pois. Välipalan molemmille puolille tulleet kankaat vain liimattu kiinni.


Ja kun jalat viimein saatiin paikoilleen, pääsin kiinnittämään toisen keskitukipuun ja ruuvit sain näpsäkästi istuimen kannakkeen alle piiloon.

Suunnitteluvaiheessa on hyvä miettiä myös kaikki tällaiset vaiheet valmiiksi. Että kuinka se ruma ruuvi / tökerö liitos saadaan piiloon verhoilemalla vai jätetäänkö se näkyviin.

Jotenkin tuntuu, että tällainen nappien kankaan leikkaamiseen tarkoitettu masiina / itse nappilaitos ei ole sieltä halvimmasta päästä.. 

Kuvaa sisustan tummasta kankaasta - kuten aikaisemminkin, ISKU:n tehtaanmyymälän valikoimaa. Tällä kertaa STEP MEL 60 niminen? kangas.

Pientä mallailua ennen viikonloppuvapaita. Ehkä siitä vielä jotain tulee.

Tässä jälleen pieni suunnitteluvirhe. Eli jos tuo tukipuu olisi sijoitettu alemmaksi, olisin saanut niitattua (tai liimattua) kankaan nätisti piiloon. Puutoksien takia päätin sitten vain ampua niitit tuohon 4mm paksuun vaneriin (joka onnistui täydellisesti, mutta oli jokseenkin haastavaa).

Ja lisää suunnittelupuutoksia.. Kuinka saada etukulma jotenkin siististi kiinni? Ensin piti kangas niitata runkoon, ja sen jälkeen kylkivanerit.. Mutta vanerien etupuolet piti jättää auki, jotta kangas saadaan vielä käännettyä kauniisti piiloon. Ja jos niittejä ei halua näkyville, niin kuinka tuo tulee kiinnittää runkoon? Koristenauloilla se näytti onnistuvan yllättävän hyvin.

Dem nahka.. Red nahka.. Jokin pinttymä tuntuisi olevan punaiseen väriin ja sillä linjalla jatketaan. Kaunista, punaista nahkaa istuinosan päälle. Tämä pieni pirulainen maksoi lähemmäksi kymmenen euroa. Ja se oli vielä halpaa õ_Õ

Jep - se istuu hienosti.

Alapuolelle niittaukset ja ennen pohjapalan laittoa happireikien poraus vaneriin. Tämän olisi tietty voinut suorittaa ennen kuin liimasin vaahtomuovin.. Tai ennen kuin laitoin pohjakankaan paikoilleen -.-

Eli pitihän se vielä kerran purkaa.

Vähän nyt lähdin rönsyilemaan.. Tässähän piti kertoa tuosta syväheftivaiheesta. Ja jos jostain syystä joku haluaa tarkempia selostuksia näistä blogini projekteista, niin koittakaa laittaa viestiä jotain kanavaa kautta. Vastailen kyllä mielelläni kyselyihin ja kerron miten itse ongelmat ratkottiin.

Ensin piti merkata nappien paikat (aikaisemmin valmistetun pohjan mukaan). Sitten ei muuta kuin nappilankojen läpivientiä.

 Nappi kerrallaan käännöksiä kääntelemään ja lopullista kireyttä hakemaan. Tällä kertaa tein napituksen yläpuolelta, mutta voisihan sen alapuolellekin tehdä (joissain tapauksissa ehkä jopa hiukan helpompaa).


 Hienosäätöä ja sitten pohjakangas paikoillen
 


Ja projekti saatiin lopulta päätökseen.

Kanteen lisäsin siis vielä pienosaranan ja kuvista uupuu pieni stopparinaru selän puolelta. Tämän lisäksi työvaiheista jäi kuvaamatta nahkaistuimen alapuolella olevien kankaiden liitos kohdan kaunistaminen kuumaliimalla ja koristenauhalla.

Sitten vielä pitäisi eritellä valmistuskulut? Tämä on vähän sinnepäin, koska maksoin kolme projektia samoilla tarveainemenekki lapuilla (Syvähefti, 2player Barcade masiina ja 2x K-tuoli).

Koivua ostin 15.4dm3 ja alv 0% hinnalla siihen meni 12,78€. Kankaita ostelin ehkä vähän liikaakin ja sitä jäi reilusti yli.. Kangastarpeeni oli noin 12€ luokkaa (ostin melkeinpä tuplat mitä lopulta kului - KOSKA EN TIENNYT VARMAKSI PALJON KANTEEN SITÄ KULUISI!). Nahkapäällinen penkkiin oli vähän vajaa 10€. Vanereihin ja pienosaranaan meni vähän yli 20€. Supervellu (liima), napit/nappilangat, koristenaulat, koristenauha, koneompelulanka, niitit, jutevyö ja koristenyöri.. noin 10€.. Eli kokonaisuus maksoi noin 65€.

Ei tälle mitään sijoituspaikkaa tai käyttöä ole, mutta sainpahan juuri sellaisen rakennelman tehdä kuin itse halusin :D

---------------------------------------------------------------------------

BONUS:

Puuhommissa oli hetkellisesti tylsää niin tein puhelimelle latauspisteen. Kokeile sinäkin jos aikaa ja halua saada toimiva telakka puhelimelle :)



Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 kommenttia:

Lähetä kommentti