Työ 0018 (Ompelunäyttö/harjoitus)

 Osana opetussuunnitelmaa piti tehdä näyttö siitä, että osataan ommella. Irtopäällinen puutuoliin sekä T-tyynyn päällisen ompelu.


 Ensimmäisenä otetaan mittoja ja mietitään, että mihin vedetään saumat.

Jälleen allekirjoittaneen omalaatuiseen tapaa minimalistiset muistiinpanot ja yksi kuva harvinaisesta _Kouvolalaisesta_ slendermänistä.

 Erikoisen tästä irtopäällisestä teki se, että mitään lisäpehmikettä ei tullut (itse olisin jonkin palan toivonut tuohon istuinosaan).

Natürlich kaikki palat saumuroitiin ennen ompelua.. Because kangas tuppaa purkaantua kun sitä venkslataan edestakaisin - ja sitä tämä mallailu on aika paljon.

  Irtopäällinen kiinnitettiin tuolin sisäreunoihin velcroilla, eli lisälipat piti suunnitella päälliseen myöskin. Ja lopussa vielä pari kuvaa kangasversiosta kun mittasuhteita mallailtiin vielä (Jani ja sen peukalo incl).

 Rojekti 2 : Tyynyn päällinen.

 Tämän kanssa saatiin ensin harjoitella ja sitten oli yksi päivä aikaa tehdä tyyny alusta loppuun (kaavoitus / ompelu). Ja kuvassa jälleen minimalistiset muistiinpanot kaavoista.

Maarit taisi laittaa uudet vanut tuohon tyynyyn kun oli ensimmäinen sen kanssa painija.

 Yksi tapa mitä on tullut koulussa useampaan otteeseen käytettyä on testata omituisia liitoksia / kulmia ensin pienemmillä paloilla. Turha sitä nyt on tuhlata kangasta koko settiä varten kun harjoitella voi jämilläkin. 
  

 Kai siellä jotain viivoja näkyy - ainakin sen verran, että lähempää kun katsoo niin näkee leikata :D

 Ja kyllähän siitä alkaa tyyny muodostumaa. Olinko lopputulokseen tyytyväinen? En koskaan. Aina on parantamisen varaa. Ostaisinko tuollaisen kaupasta? Todennäköisesti en koska istuintyynyn voi tehdä niin monella tapaa ja tämä ei sovi omaan sisustukseen xD
  

 Näistä kaavoista syntyi päällinen.

Lopputekstinä ; Osaanko käyttää ompelukonetta - kyllä. Olenko tehokas sen käytössä.....
Mutta tällä polulla jatketaan ja tekemällä opitaan ;)

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 kommenttia:

Lähetä kommentti